Vauvajumppaa Turun seudulla

Vaihteeksi vähän muutakin kuin shoppailuasiaa :).

Kävimme viimein kokeilemassa äiti-vauvajumppaa vastikään Piispanristille muuttaneessa Annasportissa. Olin haaveillut moisesta mahdollisuudesta jo pitempään mutta sopivaa paikkaa ei heti löytynyt. Elän siinä käsityksessä että Jumppala Halisten suunnalla järjestää myöskin jonkinlaista vauvajumppaa mutta sinne en ole jaksanut lähteä testaamaan.

Tämä kokeilemamme jumppa oli tarkoitettu siis äideille ja 2-12kk ikäisille vauvoille. Tunnilla tehtiin paljon erilaisia lihaskuntoharjoitteita ja se oli sisällöltään todella monipuolinen. Musiikkina soivat lastenlaulut ja jonkin verran lauloimme myös itse. Vauva osallistui tunnin kulkuun koko ajan toimimalla "painona" ja leikitettävänä. Ihan lopussa on lyhyt vatsalihasosio jonka aikana vauvat touhuilivat vieressä omia juttujaan.

Koska minua oli etukäteen varoitettu, osasin odottaa ettei tunti ole mitenkään erityisen helppo. Siinä sai kunnoton äitiparka tehdä ihan tosissaan hommia että selvisi vaadituista liikkeistä kunnialla. Tärkeintä oli kuitenkin että Mini viihtyi, niin ettei koko aika kulunut vauvan rauhoittamiseen. Kaikenlaiset nostot ja pyörittelyt ovat Minille tuttuja; leikit isän kanssa ovat joskus vähän rajunnäköisiä vierestä katsottuna... Nyt piti sitten äidinkin uskaltautua hiukan nostelemaan ja pyörittelemään. Aluksi kammotti enkä meinannut luottaa siihen että jaksan Miniä kannatella, kuitenkin painoa jo ei-niin-minit kymmenen kiloa, mutta hyvinhän me selvittiin! Ja Mini tosiaan tykkäsi.

Lopun vatsalihasrutistus jännitti etukäteen, onneksi siinä suotiin se helpotus että lapsen painoa ei tarvinnut enää jaksaa... Sillä välin kun mama pusersi viimeiset mehut itsestään, otti Mini tilanteesta kaiken irti ja jammasi ensin hetken taustamusiikin tahdissa ja lähti sitten ryömimään ympäri salia. Viihdyimme tunnilla sen verran hyvin että varmasti kokeilemme toistekin. Harmillista että kuulin tästä paikasta vasta nyt! Raskausaikana jo etsin sopivia liikuntapaikkoja mutta tarjolla ollut mammajooga ei oikein houkuttanut. Tanssitan vauvaa- ryhmiäkään ei sopivalla etäisyydellä ainakaan tietääkseni ole, joten toistaiseksi tyydymme tähän jumppaan ja ei niin liikunnallisiin vauvaharrastuksiin.

Jos joku samalta suunnalta pohtii vauvajumppaan lähtemistä, suosittelen kokeilemaan :).

Vauvakirjat

Minä heräsin raskausajan muistojen talletukseen vähän turhan myöhään. Neuvolasta saadussa opuksessa oli tilaa muistiinpanoille ja sinne niitä tuli sitten kirjattuakin, mutta vasta valitettavan myöhään, suorastaan loppumetreillä. Vauvakirjaa en odotusaikana tullut hankkineeksi, koska en ihastunut oikein yhteenkään jota kirjakaupassa selasin. Lisäksi olin päättänyt tehdä skräppialbumin Minille, jolloin hän saisi aivan omannäköisen muistoteoksen eikä olisi niin kovaa painetta sen täyttämisestä, valmista pohjaa kun ei siinä ole. 

No, siihen skräppialbumiin tuli tehtyä muutama sivu odotusaikana sekä Minin ollessa pieni. Nykyään tuntuu ihmeen vaikealta ehtiä askartelemaan! Asiat ehtivät melkeinpä unohtua ennenkuin ehtivät albumiin saakka. Tässä asiassa ensiapuna toimii hyvin ihan tavallinen muistikirja, jonne tallettaa tärkeät etapit päivämäärineen, mutta kaipasin kuitenkin edelleen sitä ihan oikeaa vauvakirjaa.

Meille löytyi lopulta se mieluisin vauvakirja ihan siitä samasta kaupasta, jonka kammottavan tylsää valikoimaa olin aiemmin päivitellyt. Kirja on nimeltään Kulta pieni ja se poikkeaa mielestäni sisällöltään hiukan muista vauvakirjoista. Se on ensinnäkin aika paksu opus ja kaikkine täytettyine muistotaskuineen melkoinen järkäle :).
Pidin kovasti kirjan ulkoasusta ja kuvista ja tietenkin myös sisällöstä. Myönnettäköön, että on siinä ns. turhaakin ja hankalaa täytettävää mutta sentään pysytään aiheessa, eli siinä vauva-ajassa eikä tarvitse muistaa kirjoitella teini-ikäisen toilailuja...

Kirjaa on tullut ahkerasti täytettyä joten ei se ainakaan nolon tyhjäksi jää. Hiukan suurempitöisiä täytettäviä ovat synnytystarinat ja kirje vauvalle, nämä molemmat oli tarkoitus sekä isän että äidin omin sanoin siihen kirjoittaa. Saa nähdä koska saadaan aikaiseksi...

Mutta ei tämä lysti vielä tähänkään loppunut! Meinasin vallan unohtaa meidän Kidmemo- vauvakirjan. Tämä oli minulle aivan uusi tuttavuus kun Vauva- lehdessä viime keväänä mainoksen näin. Mukana seurasi jonkinlainen tutustumistarjous, johon kirjaan tutustuttuani päätin tarttua. Kidmemoon luodaan siis omalle vauvalle kirja, jota täytetään netissä. Sen idea on, että muutkin kuin vanhemmat voivat sitä käydä täyttämässä mutta käytännössä meidän kirjan olen täyttänyt kokonaan itse. Kirjaa täytellään kunnes se on valmis, jonka jälkeen kirjan saa tilata painettuna jolloin se toimitetaan postitse kotiin. Aika näppärää!

Ulkoasun puolesta Kidmemo on aika onnistunut, mutta hieman enemmän muunneltavuutta olisin siihen kaivannut. Olisi kivaa jos voisi muuttaa sivuja vähän enemmän mieleisikseen. Kuitenkin konsepti vaikuttaa onnistuneelta ja innolla odotan valmiin kirjan saapumista. Hetki vielä pitää malttaa, siinä kun on aukeama Minin 1vee- synttäreitä varten.

Näin meillä tallennetaan muistoja :).

Haalarinoviisin päiväkirjasta

Syksyllä jo kirjoitinkin pohdintojani talvivaatteista ja tuskailin asian vaikeutta kun kokemusta ei ole ja on hankalaa arvioida haalarin tarvetta saati sitä, mikä haalari sen tarpeen sitten parhaiten täyttäisi... Siitä voin olla yhtä mieltä useimpien kanssapohtijoiden kanssa että tällainen muutaman kuukauden vajaa 1vee ei tarvitse kauheasti teknisiä ominaisuuksia. Meillä ei myöskään vielä kävellä, joten haalarin tarve on lähinnä rattaissa istuessa tai satunnaisesti pulkassa nököttäessä...

Vaikka emme äitiyspakkausta ottaneetkaan, hommasin äp:n haalarin jo hyvissä ajoin ennen talvea. Koko olikin ihan passeli, mutta nyt kevään tullen alkaa jäädä pahasti naftiksi. Hihoja on hirmu hankala pukea kun selkäosa on jo lyhyehkö. Tähän olin varustautunut jo viime vuoden puolella ja kotiuttanut kirppishankintana Reiman haalarin Minille. Tämä haalari pääsi nyt siis käyttöön äp:n puvun jäätyä pieneksi. Harmikseni totesin että malli on Minille aikamoisen epäsopiva. Haalari on aika pussimainen ja löysä joka puolelta. Vaikka Mini ei vielä kävele, asia vaivasi minua melkoisesti ja kun tähän lisättiin vielä se seikka, ettei haalarin huppua meinannut millään saada pysymään kiinni, olin valmis googlailemaan haalareita.

Tässä siis uusimman äp:n haalari, kuva Kela.fi

Onneksi kaapista löytyy myös Popin fleecellinen kuorihaalari, joka sekin löytyi kirpputorilta suht huokealla 30 euron hinnalla viime syksynä. En olisi moista haalaria tuossa vaiheessa ostanut ellei hinta olisi tuntunut siltä ettei voi ostamattakaan jättää... Tämä haalari riittää hyvin kun pakkasta ei ole, mutta on näin pienelle toki hiukan tönkkö. Koko siinä on 86 eli kevättä ajatellen aika passeli (toivottavasti!). Sitä ollaan käytetty nyt talvella myös muutaman kerran.

Aikani selasin paikallisia kirppissivuja, kolusin lastenkirppikset lähimaastosta ja tutkin Torin ja Huuto.netin tilannetta. Sieltä sitten vihdoin tärppäsi; Molon Pyxis- haalari kokoa 80 ja värinä suht hillitty Black Iris. Hintaa oli vajaat kolmekymppiä ja jätin myyjälle hintaehdotuksen 25e, jonka hän ilokseni hyväksyi. Kiitos sinä ihana myyjä!

Haalari saapui muutama päivä sitten ja on kyllä aivan mahtava!

Edelleen myönnän, ei me noin teknistä haalaria oltais tarvittu, mutta on se vaan nätti ja malliltaan paljon edellisiä sopivampi. Tällä kokonaisella muutaman käyttökerran kokemuksella voisin hyvin kuvitella hankkivani toisen moisen ensi talveksi.
Mallin sopivuus perustunee siihen, että on vähemmän pussittava ja leveä kuin aiempi haalarimme. Kasvunvaraa haalarissa ei juurikaan ole, mutta olisikin ollut vähintäänkin hankalaa ostaa haalari joka sopii nyt ja ensi talvena. En vaan osaa yhtään kuvitella mitä kokoa ensi talveksi havittelisi.

Haalarihankinta aloitti taas lumipalloefektin, eihän siihen ollut mitään sopivia asusteita ennestään. Onneksi paikallinen kirppiksemme pelasti pulasta ja löysin sieltä mustat toppatöppöset sekä vihreän ja mustan pipon huokeaan hintaan. Nyt olenkin kokonaisuuteen harvinaisen tyytyväinen!

Kuten kuvasta varmaan näkee, on haalarin koko aika passeli. Hiukan jäi asettelematta kun sylistä Minin tuohon laskin niin nousi koko haalari tuonne kainaloon...

Ulkovaatteistakin voi näköjään innostua kun löytyy ne kivannäköiset ja sopivat :).

Mistä tunnet sä hamsterin...

Tässä useamman merkin kevätmallistojen julkaisun kynnyksellä ehdin koluamaan vähän alejakin. Tai no, vanha kunnon kappis laitto alehinnat jo puoliksi enkä vaan voinut vastustaa kiusausta tilata muutamia ihanuuksia Minille. Ainoa vaan että kyseiset ihanuudet ovat kokoa 92, mihin jopa mun lyhyellä matikalla laskemani matka taitaa olla vielä pitkänpuoleinen...

Mini on nyt kokoa 74/80, pituutta 76cm.

Varmaan vuoden verran saa jemmailla jollei enemmänkin.

Mutta tässäpä näitä, miten muka olisin kyennyt vastustamaan? 

Ärsyttävin hankinta; turvaistuin autottomille

Luulenpa että nyt on saatettu loppuun rasittavin hankintaprosessi mitä Minin odotus- ja vauva-aikaan on mahtunut; turvaistuimen osto.

Normaalina voisi ehkä pitää tilannetta jossa perheellä on auto tai kaksi ja niihin hankittaisiin sitten se omiin tarkoituksiin sopivin ja itseä eniten ominaisuuksiltaan miellyttävä penkki. Me jouduimme kuitenkin hankinnassa tekemään monen monta kompromissia, jonka vuoksi prosessi tuntui kuluttavalta ja melko stressaavalta.

Perheellämme ei ole autoa, mutta se ei tarkoita ettemme tarvitse turvaistuinta Minille. Autolla kuljetaan kuitenkin viikottain jonnekin, kauppaan, mummilaan, välillä pidemmille reissuille sukuloimaan tai lomalle. Turvakaukalo oli ihanan helppo, senkun ostettiin malli jonka saa kiinni auton turvavöihin ja lähdettiin matkaan. Turvaistuinten kanssa asia ei ole läheskään niin yksinkertainen. 

Ensinnäkin turvaistuimet ovat valtavan kokoisia ja painavia! Meidän lainamenopeli on melkosen pieni kauppakassi ja pelkästään turvakaukalon kiinnittäminen siihen oli projekti, joten turvaistuimen kohdalla iski epätoivo. Isofix- kiinnikkeitä hyödyntävää istuinta ei voitu valita, ainakaan pelkillä isofixeillä kiinnittyvää, koska kaikissa käyttämissämme autoissa ei niitä ole. Istuimen painolla on tässä tilanteessa merkitustä sikäli että joudumme sen joka kerta autoilemaan lähtiessämme sinne roudaamaan.

Googlesta on hyvä aloittaa. Autoliiton testit, no, niitä voi toki lukea mutta ei niistä tavallinen pulliainen paljoa viisastunut. Kokemuksia istuimista voi kaivaa vaikka mistä foorumeilta, mutta yleensä niitä kokemuksia on yhtä paljon kuin käyttäjiäkin. Toinen tykkää, toinen ei. Lisäksi samaan istuimeen päätyneillä voi olla melko lailla toisistaan poikkeavat tarpeet, joita istuin ei välttämättä jokaisen kohdalla yhtä hyvin täytä.

Uutisoinnin perusteella istuimen on oltava selkä menosuuntaan asennettava. Sellaisen siis päätimme ehdottomasti hankkia. Kaikkien tutkailujen jälkeen päädyimme joko Britaxin tai Besafen malliin. Vasta tässä vaiheessa tämä mutsi saapasteli liikkeeseen istuimia vertailemaan. Ihan hyvä että edes tässä vaiheessa ettei tullut suoraan netistä tilattua.

Lastentarvikeliikkeessä kävi ilmi, että paitsi että asennusprosessi vöillä kiinnitettävissä selkä menosuuntaan- istuimissa on vaikea jollei lähes mahdoton, ovat ne painoltaan kahden Minin luokkaa ja kooltaan suunnilleen kolmen turvakaukalon.

Ei kun keksimään suunnitelmaa b. Meille jäi tässä vaiheessa tosin jäljelle tasan yksi vaihtoehto, joten b-suunnitelmasta lienee liioiteltua puhua.

Pelätty palkki-istuin. Kasvot menosuuntaan.

Istuin on siis Cybexin Juno-fix ja kevein löytämämme. Sen asennus on äärimmäisen yksinkertainen ja se sopii aika moneen eri autoon. Istuin ei todellakaan ollut mikään ykkösvalintamme ja jos meillä olisi oma auto, en varmaankaan siihen olisi päätynyt. Mutta meidän tarpeisiin ja tähän käyttöön se lienee paras.

Nyt voi huokaista syvään ja siirtyä seuraavan hankinnan suunnitteluun...

Minin huone

Naureskelin tässä yhtenä iltana vauvakirjaa täytellessäni kohtaa, jossa piti seikkaperäisesti kertoa lastenhuoneen sisustuksesta. Meillä ei kyllä paljon ole kerrottavaa... Suunnitelmia on tehty jo varmaan ainakin vuoden, hankintojakin, mutta valmista ei vaan synny.

Kevään tullen olisi motivaatio jos ei nyt huipussaan niin ainakin huomattavasti korkeammalla asian suhteen, joten päädyin netistä etsiskelemään mieluisia sisustusideoita. 

Suomalaisissa blogeissa näkyy paljon sellaista, mikä käy yksiin oman makuni kanssa. Sitten kun hakee lastenhuoneita englanninkielisellä hakusanalla... Voi pojat, mitä tuloksia :).

Meille toivoisin selkeää värimaailmaa, mustaa, valkoista ja harmaata ja kirkkaampia värejä sitten pienemmissä pinnoissa, ei siis kiitos seinällä tai verhoissa.

Kovin kummoisesta minimalismista en haaveile ja turhaa se olisikin. Tavaraa on kertynyt jokaiselle perheenjäsenelle ihan kiitettävästi ja jos johonkin niin säilytysratkaisuihin meidän kannattaa panostaa ;). Minin huone vaan ei mitenkään hirmuisen suuri ole ja meillä lastenhuoneessa olisi tarkoitus pitää ainakin toistaiseksi vielä myös vierassänkyä. Aikuisen sänky vie tilaa huoneesta yhden seinän verran, ja jäljelle jää yksi pidempi seinusta, jolle pitäisi mahduttaa pinnis, hylly sekä mahdollisesti vaatekaappi.

En haluaisi ahtaa lastenhuonetta aivan täyteen tavaraa, mutta tietysti kaikelle pitäisi olla oma, mahdollisimman käytännöllinen paikka. Vaatesäilytys on mulle sydämen asia, haluaisin että vaatteet olisi siististi pinottu ja helposti löydettävissä. Vauva-ajaksi arvelin lipaston olevan kätevin ratkaisu mutta nyt se alkaa kyllä jo tuntua ahtaalta ja hankalalta säilytyspaikalta.

Lisäksi Minillä on kohtuu paljon henkarivaatetta, joka vaatehuoneessa vie tilaa meidän vanhempien vaatteilta. Niinpä olemme sulloneet omamme aivan uskomattoman pieneen kasaan...

Rakastan kaappien järjestelyä ja vielä enemmän sitä, että vaatteet säilyvät järjestyksessä siivoamattakin... Käyn säännöllisesti läpi meidän vaatteet ja poimin surutta joukosta pieneksi jääneet tai muuten vaan käytöstä unohtuneet kappaleet. Siitä huolimatta vaatteiden määrä on aikamoinen ;).

Tapetti meillä on jo hankittuna, mutta edelleen rullassa kaapin perällä. Se ei ole mikään lasten tapetti, vaan valkoisen ja harmaan sävyinen ihan tavallinen. En halunnut alunperin mitään lasten kuviotapettia, jotta emme kyllästyisi siihen mutta ehkä sekin olisi muutamaksi vuodeksi ollut ihan hauska. Ja onhan noita kuvioita vaikka minkälaisia, useimmat eivät edes niin kovin lapsellisia.

Verhojakin olen jo ehtinyt katselemaan, niissä miellyin mustavalkoiseen kuvioon. Hankalaa, verhot meillä olisi jo ollut... 

Suurin pohdinta keskittyy tällä hetkellä siihen, laitetaanko tuo hankittu tapetti Minin huoneeseen ja ostetaanko sinne nyt vielä oma, erillinen vaatekaappi.

Harmi kun tapettia ei oikein uskalla amatööri lähteä maalaamaan, siitäkin olisi voinut tulla hauskannäköinen lopputulos.