Lastenvaateskitsofrenia

Halusin kirjoittaa ilmiöstä, joka ei kohdallani ole mitenkään tuore vaan nostaa päätään säännöllisin väliajoin. Kutsun tätä ilmiötä lastenvaateskitsofreniaksi.

Olen mahdollisesti aiemminkin maininnut siitä, miten raskausaikana ostin hurjan määrän sellaisia vaatteita Minille, jotka eivät lopulta miellyttäneet minua lainkaan eivätkä koskaan päätyneet käyttöön. Monet olivat aika rajun värisiä, enkä osannutkaan pikkuvauvalle sellaisia pukea. Osa oli malliltaan vääränlaisia, esimerkiksi housut saattoivat olla melkoisen leveitä, enkä tykännyt niistä Minillä ollenkaan. Sitten oli niitä, jotka olivat ihan väärään vuodenaikaan sopivia...

Tykästyin sitten niihin hempeämpiin, aika pitkälti unisex- kuoseihin ja väreihin ja täytin ja täytän edelleen Minin kaappia niillä. Niihin en kyllästy. Mutta samalla huomaan, että toisinaan joistain tietynlaisista tai tietynmerkkisistä vaatteista tulee ähky.

Silloin sitä alkaa vilkuilla aivan erilaisia vaatteita uusin silmin. Ihastuu johonkin, mikä hetki sitten olisi ollut ihan yäk. Seuraan aika pitkälti fiiliksiäni ja toteutan haluni ostaa jotain uudenlaista, kunhan se ei aivan maltaita maksa. En ns. satsaa laatuun, kuten monet merkkiuskollisuuttaan selittävät.

Meillä täytetään kaapit edullisemmilla merkeillä tai kirppislöydöillä.

Tässä ekassa kollaasissa siis sellaisia vaatteita jotka muhun iskee aina vaan ja jonkatyyppisiä Minin kaapit on pullollaan. Tykkään tosi paljon neutraalimmasta värimaailmasta ja söpöistä kuoseista. Kieltämättä on tullut mieleen että vauvan kasvaessa taaperoksi saattaa vaatemakukin muuttua tai lapsi itse kiinnostua vaatteistaan jossain määrin. Siis sen verran että osaa pyytää angry birdsejä tai autoja vaatteisiinsa (apua!!!).

Tässä toisessa kuvassa on sitten oivallisia esimerkkejä mun skitsofrenian oireenkuvasta. Värikkäitä vaatteita joita aina välillä alkaa haaveilla ja joista osa on jopa tullut hankittuakin. Näistä sanottakoon että uutena en ole Popin tai Me&I:n vaatteita ostanut, vaan kirppislöydöistä koostuu niiden osio meillä. Ne on hiukan jo siinä kipurajalla hinnan suhteen, noista suomalaisista merkeistä puhumattakaan. Onneksi en ole niihin haksahtanut!!! Sitä päivää pelätessä.

Mikäli se nyt jotakuta sattuisi kiinnostamaan, Minin vaatevarasto koostuu siis pääasiassa Kappahlin ja Lindexin vaatteista, lisänä on sitten joitakin vaatteita Pompilta, H&M:ltä, Popilta ja Miiikkarit. 

Ulkovaatteet onkin uusin mielenkiinnon kohteeni. On tosi hankalaa osata etsiä esikoiselle hyviä ulkoiluvaatteita. Äp- haalari meillä on jo vähän kittana ja sen seuraajaksi hommattu Reima on supertylsä ja ärsyttävä kun huppu irtoaa helposti. Hiukan tekisi mieli jotain oikein hienoa ja hyvää haalaria, mutta oikeastihan siinä ei ole mitään järkeä. Tänä talvena Mini vielä rymyää lähinnä maan tasalla, joten haalari saisi ehkä kärsiä tarpeettomasti. Niin ja siis haalarinhan mä taas haluaisin oikein kuviollisena, ehkä jopa jotain väriäkin kaipaan. Kummallista.

Millainen on hyvä blogi?

Päädyin taas muutama päivä sitten miettimään, miksi jotkut blogit säilyvät lukulistallani ja toiset eivät. Mitä niissä hyvinä pitämissäni blogeissa on ja millaiset blogit sitten jäävät lukematta?

Ensinnäkin mainittakoon etten lue esimerkiksi ainoastaan perhe- tai lapsiaiheisia blogeja, en pelkästään sisustuksesta tai lifestyleä. 

Koska minulla on paljon mielenkiinnon kohteita, monipuolisuus blogissakin on usein valttia. Kurkistus toisten ihmisten arkeen on mukavaa, jotenkin kotoista. Vaikka se kirjoittajan arki poikkeaisi omastani paljonkin, ei se estä minua olemasta aiheesta kiinnostunut. Jokapäiväiset pohdinnat liittyen vaikkapa ruuanlaittoon tai päivän asuun voivat olla hyviinkin inspiroivia ja kiinnostavia. Lasten touhuja koskevat postaukset ovat tietenkin omaa sydäntä lähellä, hiukan tulee varmasti aina verrattua oman jälkikasvun tekemisiin ja toisinaan saa ideoita tai jopa vinkkejä kiperiin tilanteisiin.

Liiallinen monipuolisuus voi toki hieman tökkiä, ja silloin jätän ne epäkiinnostavat postaukset lukematta. Esimerkiksi meikkivinkit eivät oikein sytytä, mutta eivät ne yksistään riitä lukuintoa tyystin lopettamaan.

Tässä tuleekin oiva aasinsilta sille, mikä ei niin kovasti blogimaailmassa miellytä. En ole itse kiinnostunut minkäänlaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta enkä koe tarpeelliseksi jaella mielipiteitäni blogin välityksellä. En ole myöskään innostunut lukemaan kovin väkeviä mielipidepostauksia, jotka on kirjoitettu suorastaan provosoivalla asenteella. Olen lopen kyllästynyt kaikenlaiseen syyllistämiseen, mitä varsinkin äidit saavat osakseen aivan liikaa. Se, ettemme kaikki toimi samoin, ei välttämättä tarkoita että toiset tekevät väärin. 

Inhoan somessa ikävien, esimerkiksi lapsia koskevien, uutisten repostelua ja niihin liittyviä mielipidevuodatuksia. Olen viittä vaille hankkiutunut eroon ihmisistä, jotka tätä harrastavat. Tässäkin selvästi näkyy se tarve herättää tunteita kanssaeläjissä, saada vastinetta ja mielellään pientä väittelyä aikaan.

Kohdatessani blogin, jossa tomerat mielipidekirjoitukset seuraavat toisiaan, vaihdan yleensä kanavaa. En vain jaksa lukea niitä, en kokea niitä tunteita joita kirjoitukset minussa herättävät. Taustalla on sellainen seikka, etten ole raskausajan jälkeen katsonut enkä lukenut uutisia. En halua tietoisesti kuormittaa itseäni turhaan ikävillä asioilla, en stressata tulevaisuudennäkymiä tai kotimaan politiikan tilaa. Pärjään varsin hyvin ilman uutisiakin.

Huomaan myös että omasta arvomaailmasta kovasti poikkeavat tekstit eivät pidemmän päälle kiinnosta. En tarkoita, ettenkö lukisi monenlaisten kirjoittajien elämästä mielelläni, mutta eniten kiinnostavat ne, joiden elämään kykenen paremmin samaistumaan.

Luen blogeja päivittäin, paljon enemmän kuin esim. katson tv:tä. Joskus eläydyn kirjoittajien elämäntilanteisiin vahvasti, riemuitsen mukana kun jotain mukavaa tapahtuu ja vastaavasti suren aidosti kun vastoinkäymiset kohtaavat. Kun blogia on lukenut pidempään, alkaa kirjoittaja tuntua "tutulta" ja eläydyn vielä vahvemmin hänen elämäänsä. Jos säännöllisesti blogiaan päivittävä henkilö sitten pitää yhtäkkiä pidemmän tauon postauksissa, sitä saattaa jopa hieman huolestua. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa, postaus saanee jatkoa myöhemmin sillä aiheesta riittäisi juttua vaikka kuinka!

Back to business

Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen ryhdyin taas puuhaan ja muokkasin blogin ulkoasua itselle mieleisemmäksi. Blogia aloittaessani en siihen juurikaan huomiota kiinnittänyt ja sen kyllä huomasi, valitettavasti.

Näin pitkän hiljaiselon jälkeen lienee hyvä mainita, että Mini kasvaa ja kehittyy kovaa kyytiä ja onkin kohta jo 9kk ikäinen! Meidän pikku nappula.

Blogihiljaisuuden laitan paitsi ajan- myös motivaationpuutteen piikkiin ja myönnän julkisesti että mielialassakin on ollut parannuksen varaa. 

Esikoislapsi tuo mukanaan laajan skaalan tunteita, loputtomasti iloa ja rakkautta mutta myös huolia ja murheita; niiltä ei välty oli lapsi temperamentiltaan mitä tahansa.

Mutta pidemmittä puheitta, uudella innolla uuteen vuoteen! 

Tämän uuden alun myötä itse pohdin blogin tulevaa sisältöä ja suunnittelen sen pitämistä edelleen shoppailupainotteisena, mutta ehkäpä uskaltaudun myös joitakin äitiyteen ja vauva-arkeen liittyviä ajatuksiani kirjaamaan. Kovin henkilökohtaiselle tasolle en pyri silti blogiani viemään, vaikka moni  lukija varmaan sellaista saattaisi kaivata.

Mini poistuu kuvasta salakavalasti...